Poliittiset puolueet Suomessa


Suomen poliittinen kenttä on ollut varsin stabiili viime vuosikymmeninä, hallituksen keskeisimmät puolueet ovat olleet Sosiaalidemokraattinen puolue, Kokoomus ja Keskusta. Viime vuosina poliittinen kenttä näyttää olevan muutoksessa, sittemmin hajonnut Perussuomalainen puolue nousi Suomen poliittisen elämän keskiöön nopeasti. Kannatus on hallitustaipaleen myös pienentynyt ja puolue hajonnut. Samalla Vihreä liitto on voimakkaasti lisännyt kannatustaan, ja moni arvioikin, että seuraavissa vaaleissa Vihreä liitto on yksi Suomen kolmesta suurimmasta puolueesta.

Suomen eduskunnassa viime vuosina ovat olleet pitkälle samat puolueet. Edellisten lisäksi eduskunnassa yleensä ovat olleet Vasemmistoliitto, Kristillisdemokraatit ja Ruotsalainen kansanpuolue. Näiden puolueiden kannatus liikkuu yleensä 3-10 % välillä. Tällä hetkellä hallituksessa on kolme puoluetta: Keskusta, Kokoomus ja Sininen tulevaisuus, joka irtaantui Perussuomalaisesta Puolueesta.

Pienemmät puolueet, kuten esimerkiksi Suomen Kommunistinen puolue saa yleensä noin prosentin kannatuksen. Suomessa on tällä hetkellä 16 rekisteröityä puoluetta. Osa näistä puolueista keskittyy yhden teeman ympärille, kuten Feministinen puolue ja Eläinoikeuspuolue.

Monien suurten puolueiden jäsenmäärä on laskenut selvästi viime vuosina. Merkittäviä poikkeuksia tähän on Perussuomalainen Puolue ja Vihreä liitto, joiden jäsenmäärä on ollut kasvussa viime vuosina.

Suomen poliittisen kentän tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Usein on puhuttu perinteisten puolueiden kriisistä ja identiteettiongelmasta. Toisaalta, Suomessa perinteiset puolueet ovat kuitenkin varsin hyvin säilyttäneet suosionsa.