Dr Martenseilla voi kertoa oman poliittisen kantansa


Politiikka on vaikea aihe monestakin syystä. Politiikka herättää aina intohimoja sekä niissä ihmisissä, jotka ovat aktiivisesti mukana puoluepolitiikassa, että niissä, jotka seuraavat politiikkaa lähinnä puoli yhdeksän uutisista. Monesti sanotaan, että politiikasta ei kannattaisi puhua esimerkiksi illallispöydässä, jos haluaa välttää tarpeetonta riitelyä ja taistelua ihmisten välillä. Kaikki tietävät, että teoriassa ”vain asiat riitelevät, ihmiset eivät”, mutta käytännön kokemus on monella toinen. Politiikasta syntyy usein isoja riitoja ja joskus jopa ihmisten välit voivat mennä poikki. Näin ei tietenkään pitäisi olla. Eikä toki aina olekaan. On paljon esimerkkejä myös siitä, että vaikkapa pariskunnan osapuolet kannattavat erilaisia poliittisia suuntauksia, mutta tulevat silti hyvin toimeen. Löytyypä tällaisia pareja jopa Suomen eduskunnasta. Monesti riidat johtuvat siitä, että ihmiset sekoittavat arvot ja tavoitteet keinoihin. Joku saattaa esimerkiksi luulla, että veroprosentin korottamista kannattava henkilö haluaa pilata yritysten toimintaedellytykset. Näin ei kuitenkaan ole yleensä, vaan kyse on siitä, että henkilö uskoo, että paras toimintaympäristö myös yrityksille syntyy pienten tuloerojen yhteiskunnassa.

Toisen mielipidettä pitää kunnioittaa

Kun keskustellaan politiikasta, on tärkeä oppia kunnioittamaan toisten näkemyksiä ja nähdä vaivaa ymmärtääkseen toisen lähtökohtia – syitä siihen miksi toinen ajattelee, niin kuin ajattelee. Yleensä ihmisillä on lopulta hyvin samankaltaiset arvot, mutta näkemykset siitä, miten politiikalla voidaan edistää noiden arvojen mukaista elämää ja yhteiskuntaa, vaihtelee. Verotus on yksi ikuisista kiistan aiheista. Me Sosiaalidemokraatit lähdemme siitä, että hyvinvointivaltion säilyttäminen on tärkein asia. Ihmiset, yritykset, yhteisöt ja kaikki erilaiset toimijat voivat paremmin maassa, jossa kaikista pidetään huolta. On tärkeää, että ihminen tietää, että yhteiskunta auttaa häntä, jos jotain ikävää tapahtuu. Kuka tahansa saattaa joutua onnettomuuteen tai esimerkiksi tulla irtisanotuksia työpaikaltaan. Hyvä yhteiskunta punnitaan tällaisessa tilanteessa: saavatko apua vain hyväosaiset vai kaikki ihmiset. SDP haluaa veroprosentin pysyvän ennallaan
jotta voimme jatkossakin huolehtia siitä, että yhteiskunnan tukiverkot toimivat hyvin.

Viime vuosina uusliberalistiset ajatusmallit ovat vallanneet tilaa joka puolella Eurooppaa ja laajemmin myös maailmalla. Me Sosiaalidemokraatit olemme joutuneet myöntämään, että tapamme viestiä ei ole ollut yhtä onnistunut kuin monella muulla poliittisella liikkeellä. Emme ole kyenneet puhuttelemaan ihmisiä riittävän hyvin. Kyse on kuitenkin nimenomaan viestinnästä. Monet muut puolueet ja poliittiset ryhmät ovat onnistuneet siinä meitä paremmin. Monet tutkimukset osoittavat, että kansalaisten arvot ovat linjassa sosiaalidemokraattisen aatteen kanssa. Suuri enemmistö suomalaisista esimerkiksi maksaa mielellään veroja, jotta hyvinvointipalvelut voidaan turvata myös jatkossa. SDP:n haaste onkin siinä, kuinka saamme muodostettua paremmin toimivan vuoropuhelun kansalaisten kanssa. Kuinka saamme yhteyden siihen tavalliseen suomalaiseen yksinhuoltajaan, joka tekee parhaansa oman ja lastensa hyvinvoinnin eteen. Tämä on asia, jossa me puolueena haluamme katsoa itseämme peiliin ja tehdä asialle parannuksen.

Politiikka ei ole vain puoluepolitiikkaa

Monesti virheellisesti ymmärretään, että politiikka on vain puoluepolitiikkaa. Tämä ei ole totta, vaan selkeä ajatusvirhe. Puoluepolitiikka on vain yksi politiikan muoto. On lukuisia muita tapoja vaikuttaa, muuttaa yhteiskuntaa ja kehittää niitä samoja asioita, joihin poliitikot pyrkivät vaikuttamaan eduskunta- ja valtuustotyössä. Esimerkiksi järjestötoiminta on tästä hyvä esimerkki. Jos puoluepolitiikka ei kiinnosta, mutta haluaa toimia paremman maailman puolesta, liittyminen vaikkapa luonnonsuojelujärjestöön on erinomainen vaihtoehto. Aina ei tarvita edes mitään järjestöä, tahoa tai instituutiota. Moni on sitä mieltä, että nykyisin yksi parhaista tavoista vaikuttaa on oma elämäntapa ja kuluttaminen. Voi olla tehokkaampaa vaikkapa vaatia suoraan jotakin yritystä lopettamaan lapsityövoiman käyttö kuin pyrkiä laki teitse edistämään asiaa. Ilmastonmuutosta voi ehkäistä välttämällä lentämistä tai ryhtymällä kasvissyöjäksi. Sen sijaan, että ostaa jatkuvasti kaikkea uutta, on parempi suosia tuotteita, jotka tutkitusti kestävät pitkään. Esimerkiksi dr martens kengät tunnetaan laadukkuudestaan ja siitä, että ne kestävät vuodesta toiseen. Tällainen ostos on poliittinen viesti ja todellinen arjen teko kestävän maailman puolesta.